sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kateuden puute

Planeettojen välissä

Hyönteiset tekevät
silmukoitaan

Ne tietävät syksyn tulevan

Tunnistan niistä monet

Stalin, Hitler, Hussein, Ceausescu, Idi Amin, Pol Pot
ja lukemattomat muut

En taida kadehtia osaanne

lauantai 26. elokuuta 2017

Pikku Prinssi

Omasta perspektiivistään
kaiken tarkasti näki

Huokaisi taas kerran
ja itsekseen puhui:

Demokraatit ja republikaanit
ja vastakkainasettelijat kautta maan
koko suomen puoluekirjon
voisin suohon polkea

Eikö löydy tietä,
jota yhdessä kulkea?

Islamin usko ja juutalaiset
Katolilaiset ja kristityt
läpi historian
Onko kaikki jo listitty?
Olisiko aika jo lähteä?

Miksi uskonnot uskonnollisen
kärsimystä lisää?

Rasistit ja talojenvaltaajat
te samaa lokerointia käytätte
Vaikka kaukaa katsottuna
te samalta näytätte

Mikä vittu teitä kaikkia vaivaa?

lauantai 19. elokuuta 2017

Uneksija

Miksi vain unissa
voin sinut kohdata?

Eikö ole paikkaa
maan päällä
sinun kulkea?

Äyriäiset

Ne miettivät
päivästä toiseen.

Sanoja sanottuja.
Tekoja tehtyjä.

Ja sanoihin takertuvat.

Ne merivirran mukana kulkevat
tai kiven kolossa elävät.

lauantai 12. elokuuta 2017

Myrsky

Puut taipuvat
ja kestävät sen

Sisältään lahoille
se on henkäys 
viimeinen

perjantai 11. elokuuta 2017

Vankila

Minä kertoisin
sulle elämäni
siivet väristen

Ehkä vertaat sitä
johonkin muuhun

Minä kestän sen

Minä kertoisin ilosta
sinä kertyneistä kiloista

Sanoilla on vaikea päästä
sinun vankilan
ovea aukaisemaan

Soittolista

Mitä soittaisin
tähän maailmaan
kadonneille?

Voiko ihminen kuulla?

Sen soiton,
joka hiljaisena kuuluu?

Uskon, että voi.



Rajat

Rajoista
ihmisen piirtämistä
oikein pidä en

Maan ja taivaan
se yrittää erottaa

Hiekanjyviä
Universumin keskeltä
tai sivuilta Vonnegutin

Minä kokoan

lauantai 5. elokuuta 2017

Pankkiiri

Hei juotikas
tuut huomaamaan
että et ollutkaan
loppuasiakas

Jatkumo

Mä en ole teidän perhettä
En tahdo olla osa
jatkuvaa erhettä

Jos saisin toivoa
sulla olisi kaikki
paitsi sukat mustanpuhuvat

Sielu joutsenen
sitä täältä löydä en

Syvä laulu

Syvän laulun
sinäkin kuulet
Sormet siniset
ja kylmät huulet
sua joskus koskettaa

Mutta ennen sitä
tunne lämpö ihmisen
joka sinua rakastaa