lauantai 27. tammikuuta 2018

Työhakemus

Puron solina
puoliksi täysien
tynnyreiden kolina

Niitä mielelläni
kuuntelen

Salaman välähdys
kalikan jälkeinen
koiran älähdys

Luulen
että kaikella
on tarkoitus

Taivaanrannat
väritän pehmein värein

Pilvilinna
ilman pimeitä huoneita
sen rakennan

Käkikello

Olin jo aiemmin
kirjoittanut

Ennen kuin tiesin
tunsin

Oman elämäni
henkinen soittorasia

Ajasta toiseen
kaiken toistaen

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

maanantai 22. tammikuuta 2018

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ihmisen tuoksu

Yksi tokaisi menin ohi koukun,
toinen leuhki väistäneensä loukun

Eräs sanoi olleensa ohi ammuttu,
joku murisi hyvin sanottu

Kaikki olivat samaa tajua

Ihmetellen outoa hajua

perjantai 19. tammikuuta 2018

Siivekkäät

Kaksi enkeliä lumessa
siivet toisiaan koskettaa

Kaksi katsoen
tulta palavaa

Odottaen milloin
tuohenpala

Roihahtaa

torstai 18. tammikuuta 2018

Kutoja

Jokainen tavallaan
omalla aikajanallaan

Minä nielen kirjoja
ja teen mielestä runon

Kuin lämpöisiä peittoja,
joita kutoja
vain ymmärtää

perjantai 12. tammikuuta 2018

Oudot ystävät

Tahto laiskana käyskenteli
eli kuin huvitti
vaikka usein vitutti

Perillä historiasta
osti elämänkerran
R-kioskista

Siinä Motiivi
itsensä paljasti

Tahto näki
muodot uljaat
mietti ettei
tuolle kuulu valjaat

Liikennevalo

Miksi minulle
palavat valot vihreät?

Kosketukselle ja
kyynelille.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Valinnainen

Kumpi ihmistä ohjaa?

Haluatko...?

Leikkiä kaniinia
kaksi viikkoa
kaltaisesi kanssa?

Ihmisen vailla lämpöä,
sanoja vailla merkitystä?

Vai tahdotko?

Vähän enemmän?

perjantai 5. tammikuuta 2018

Metamorfoosi

Mistä tulet,
minne menet,
kuka olet?

Yht'äkkiä
voi huomata olevansa

Dingon Jonttu,
hidastetöyssy tai
puutarhatonttu

Löytämisiä

Kun ihminen
itsensä kadottaa

Taito muuttuu talikoksi
toinen halun kohteeksi
kuorma taakaksi

Vain kaksi
sen yhdessä ymmärtää

Kun itsensä löytää
keskeltä avaruuden

Tai välistä
lakanoiden mustien
nauraen ja kuiskien

Läheisyyden aistien